Sosiaalinen vuorovaikutus ja sen puute

Sosiaalinen vuorovaikutus on ihmisen perustarve, joka vaikuttaa merkittävästi mielen hyvinvointiin, terveyteen ja elämänlaatuun. Sosiaaliset suhteet tuovat iloa, turvaa, tukea ja merkitystä elämään. Sosiaalinen vuorovaikutus voi olla monenlaista: keskustelua, yhdessä tekemistä, kosketusta, hymyä, katsetta, viestiä tai muuta elekieltä.

Sosiaalisen vuorovaikutuksen puute on yksi yleisimmistä mielenterveyden haasteista. Yksinäisyys on subjektiivinen kokemus siitä, että sosiaaliset suhteet ovat riittämättömiä tai laadultaan huonoja. Yksinäisyys voi olla tilapäistä tai pitkäaikaista, ja se voi johtua monista syistä, kuten elämäntilanteen muutoksista, ihmissuhdeongelmista, sosiaalisten taitojen puutteesta, persoonallisuudesta tai mielenterveyden häiriöistä.

Yksinäisyys on yleistä kaikenikäisillä, mutta erityisesti riskiryhmiä ovat nuoret ja ikääntyneet. Yksin asuminen ei sinänsä ole ongelma, jos ihminen on tyytyväinen elämäänsä ja pitää yhteyttä muihin ihmisiin. Ongelmaksi se muodostuu, jos yksin asuva kokee itsensä yksinäiseksi ja eristäytyneeksi.

Monet vanhukset ovat yksinäisiä ja kotipalvelu voi olla ainoa kontakti. Digitaalisiin palveluihin siirtyminen on iso riski yksinäiselle vanhukselle.