Vanhustenhoidon harharetket

  Eutanasia hirvittää Kansalaisaloite eutanasian sallimisesta tulee eduskunnan käsittelyyn. Mitä jos masentunut vanha ihminen pyytää elämän lopettamista lääkäriltä? Toteutetaanko toive? Yksinäisyys, menetykset ja sairaudet ajavat monet masennukseen. Masennuksesta voi myös toipua ja avunsaannin toivoisi kohdistuvan ihmisarvoisen elämän vaalimiseen. Miksi ei vain voisi kehittää inhimillistä hoitoa ja mahdollisimman arvokkaan ja kivusta vapaan kuoleman antamista kuolevalle.

  VANHUKSEN TOIMIVA ARKI Vanhuksen toimivan arjen tukeminen edellyttää, että kaikki asianosaiset tietävät, millainen vanhuksen arki on ja miten hänen toimijuuttaan voidaan tukea eri tilanteissa. Esimerkiksi, mitä se edellyttää, että muistisairas iäkäs saa palvelua, joka tukee omannäköistä ja turvallista elämää. Mediasta luemme ja lähipiiristä valitettavasti tiedämme jatkuvasti tapauksista, joissa muistisairaat eivät saa tarvitsemiaan vanhuspalveluita riittävästi. Omaiset usein oman työnsä ohella koettavat paikata tilanteet. Psykologisesti vanhuus merkitsee luopumista tai sopeutumista mutta myös elämän mukanaan tuomia muistoja ja tyytyväisyyttä. Monet t ämän päivän vanhukset ovat hyväkuntoisempia ja terveempiä kuin aikaisempi sukupolvi ja he ovat tottuneet ilmaisemaan omia henkilökohtaisia tavoitteitaan ja tarpeitaan. T oimintakyvyn rapistuessa ja vakavampien sairauksien tullessa useimmat kuitenkin tarvitsevat asioidensa ajajia ja puolestapuhujia.

  EETTINEN VANHUSTEN HOITO? Eettinen vanhuksista huolehtiminen edellyttää yhteistoimintaa ja verkosto-osaamista vanhustyön ammattilaisten, eri yhteisöjen ja omaisten kesken. Omaiset hoitavat tänä päivänä vanhuksensa mutta tilanne on huono jos omaisia ei ole Vanhustyön johtamisen tulisi korostaa yhteistoimintaa sosiaali- ja terveysalalla, jotta vanhusten eettinen hoito olisi mahdollista myös sellaisten haavoittuvassa asemassa olevien vanhusten kohdalla, joilla ei ole omaisia vaatimassa parempaa kohtelua. Parhaimmillaan verkostoon kuuluvat voi si vat rakenta a yhdessä parempaa vuorovaikutusta ja eettistä hoivaa .

  VANHUSPOLITIIKKAA V anhustenhoidon toimintakäyt ä nnöt ja työntekijöiden sekä muiden asianosaisten mahdollisuudet toimia ovat sidoksissa vanhuspolitiikkaan ja organisaatioiden tapaan toimia. Yhteiskunnan ajattelumallit vaikuttavat siihen, miten vanhustenhoito ja palvelut rakennetaan, millainen hoito on riittävää, kuinka paljon ja millaisia palveluita tarvitaan sekä miten tarvittavat palvelut kohdennetaan. Kuitenkin jokainen vanhu ksen kanssa toimija voi omalla panoksellaan edistää paremmin toimimista ja lisätä iäkkäiden hyvinvointi a . Verkoston potentiaalilla toimintakulttuuria voi muuttaa huomattavasti. Vanhustenhoidon toimintakulttuurin uudistaminen edellyttää toiminnan taustalla olevien käsitysten ja ajattelumallien tarkastelua. Tällöin vanhustyöhön osallistuvat joutu vat oman mukavuusalueensa ulkopuolelle mutta se on välttämätön edellytys uusille ajattelumalleille ja uudistusten tekemiselle. Ajattelumallit näkyvät teoissa. Ajattelumallit ja käsitykset määrittävät

  HALUATKO HUOLEHTIA IÄKKÄISTÄ LÄHEISISTÄSI? Halusimme tai emme, ikäihmisistä huolehtiminen on meidän kaikkien vastuulla. Huolehdimme todennäköisesti omista vanhemmistamme, isovanhemmistamme, muista sukulaisistamme tai omista puolisoistamme jossain elämänvaiheessamme. Siksi emme voi työntää asiaa pois mielestämme ja ajatella, että asia kuuluu vain ammattimaiselle hoitohenkilökunnalle, joka huolehtii läheisistä vanhuksistamme aikanaan. Jokaisen meistä kannattaa miettiä miten vanhustenhoidon verkosto saadaan toimimaan parhaiten ja auttamaan kun avuntarve ilmenee. Vaikein tilanne on muodostunut niille yksinäisille ja sairaille vanhuksille, jotka eivät itse pysty hakemaan riittävää apua ja joilla ei ole tukiverkostoa ympärillään. K otihoidossa vanhustyöntekijä saattaa olla ainoa ihmiskontakti vanhukselle. Oma havaintoni seuratessani vanh usten hoitoa on, että käytännön vanhushoidossa a senteet ja ajattelumallit työntekijöillä vaihtelivat sen suhteen mi tä he käsittävät työnsä sisäl

  YHTEISÖLLISTÄ ASUMISTA? Mammuttimaisten säästöjen keskellä säästökeinoksi ehdotetaan yhteisöllistä asumista, jonka määritelmästä ei ole yksimielisyyttä. Iäkkään väestön oma ennakointi asumisratkaisuun ja sukulaisten tuki on keskeinen ratkaisu vanhusten hoitoon. Yhteisöllistä asumista markkinoidaan erilaisillamielikuvilla kuten aktiviteetteihin osallistumisella, esteettömyydellä ja turvallisuuden tunteella. Tälläinen sopiikin hyväkuntoiselle iäkkäälle muttei liikuntakyvyttömälle ja dementoituneelle vanhuksella. Yhteisöllistä asumista perustellaan myös sillä että mielikuvat ikääntyneistä ihmisistä olisivat jäljessä. Iäkkäät kansoittavat kuntosalit ja lenkkeilevät ahkerasti. Yhteisöllinen asuminen voi mahdollistaa yhteisöllisyyttä ja sosiaalisuutta riittävän hyväkuntoiselle ihmiselle. Ympärivuorokautista hoivaa tarvitsevia vanhuksia on yhä enemmän ja hoitopaikkoja liian vähän. Yhteisöllisessä asumisessa hoitohenkilökuntaa ei yleensä ole paikalla yöaikaan. Päivisinkään hoitajia

  TUOTTEISTETTU VANHUSHOIVA Väitöstutkija Olli Karsio suhtautuu kriittisesti vanhuspalveluiden markkinoistamiseen. Olen samaa mieltä ettei hoivaan sovi tuotteistaminen, pilkkominen ja kilpailuttaminen. Hoivassa kyse on ihmisen eli ammattilaisen läsnäolosta ja vuorovaikutuksesta vanhuksen kanssa. Tutkija erottaa hoivan ja hoidon. Vanhuspalvelut ja hoiva on tuotteistettu esimerkiksi määrittelemällä, montako minuuttia jotain tehdään tai paljonko kyseinen palvelu saa maksaa. Hoiva on kosketusta. Paljonko kosketus maKsaa ja paljonko se saa maksaa? Mitä inhimillisiä seurauksia tästä ajattelusta koituu?